Lataa valikko!
|
-
Jatulintarha
Vuonna
4300 on
Syksyisin
tuhannet
|
Vaasan AKK:n ensimmäiset erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon suorittaneet oppaat perustivat yhdistyksen vuonna 2000. Yhdistyksen perustaminen oli luonnollinen jatke koulutuksen aikaiselle tiiviille ja luonnikkaalle yhteistyölle. Merenkurkun Erä- ja luonto-oppaat ry on Suomen Opasliitto ry:n jäsen ja vaikutamme sen erä- ja luonto- Olemme jäsenenä myös Suomen Luontomatkailuliitossa.
Yhdistyksemme tarkoituksena on sekä jäsenistönsä että suuren yleisön piirissä edistää ja ylläpitää
Yhdistyksemme järjestää luontoon liittyviä tilaisuuksia, tapahtumia, retkiä, matkoja ym. Toimimme myös aktiivisesti luontomatkailun edistämiseksi alueellamme. Teemme tarkoitustamme tukevia aloitteita, esityksiä ja suunnitelmia ja osallistumme niiden toteuttamiseen joko hankkeen vetäjänä tai yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa. Toimintaamme kuuluu olennaisena osana jäsenistömme ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen. Osallistumme jatko- ja täydennyskoulutusten suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Järjestämme jäsenillemme jatkuvasti alan taito- ja tietokoulutusta sekä teemme tutustumis- ja opintomatkoja eri luonto- ja matkailukohteisiin.
Toimintamme on erityisen vahvaa Merenkurkun rannikko- ja saaristoluontoon liityvissä asioissa. Opiskelemme ja syvennämme jatkuvasti niihin liittyviä taitojamme. Harjoitamme tiivistä yhteistyötä mm. Metsähallituksen Länsi-Suomen luontopalvelujen Vaasan toimipisteen kanssa, joka on Merenkurkun saaristoalueen merkittävimpien luontomatkailukohteiden ja -palvelurakenteiden ylläpitäjä ja kehittäjä. Tuemme osaamisellamme Metsähallitusta ja luonnollisesti muitakin vastaavia kehittäjiä ja ylläpitäjiä. Tunnemme hyvin edellä mainittujen kohteiden sekä niiden vuokratilojen mahdollisuudet erityisesti ohjattujen ryhmien luontoelämysaktiviteettien järjestämisessä. Kohteiden vuokratiloihin voidaan majoittaa mukavasti suuriakin ryhmiä. Eräs tällainen luontokohde, jonne on erinomaiset yhteydet sekä maa- että meriteitse, on Sommarön linnakealue (Sommarö Fortet) Raippaluodon Södra Vallgrundissa.
Yhdistyksemme jäsenillä on erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon lisäksi omiin erityisharrastuksiin liittyvää osaamista ja vahvuuksia, joiden avulla olemme myös valmiit ohjaamaan ja opastamaan erilaisia ryhmiä sekä omilla että vierailla tantereilla ja vesillä - niin talvella kuin kesälläkin. Erityisalueitamme ovat mm. saaristo-opastus ja -retket, eräretkeily, erä- ja tunturivaellus, kalastus, metsästys, eräkokkaus, luontoruokailut, luonnontuotteiden hyväksikäyttö, melonta, vuokraveneenkuljetus, maastopyöräily, retkiluistelu, lasten ja nuorten ohjaus, outdoor-koulutus, elämyskasvatus, elämys- ja ohjelmapalvelut, tyky-toiminta, matalaköysiradat, moottorikelkkasafarit sekä lajiston tunnistuspuolella varsinkin linnut, kasvit ja sienet. Jäsenistöllä on myös kielitaitoa.
Yhdistyksemme on erittäin kiinnostunut kaikesta luontomatkailuun liittyvästä yhteistyöstä. Olemme valmiita tarjoamaan asiantuntemusta ja yhteistyötä erityisesti Merenkurkun luontomatkailun edistämisessä. Toivomme voivamme parantaa ja ylläpitää nykyisiä luontomatkailupalveluja ja -kohteita. Haluamme myös kehittää yhteistyössä paikallista luontomatkailuinfrastruktuuria, mikä on oleellisena perustana uusien kiinnostavien luontomatkailukohteiden ja kannattavien luontomatkailupalveluiden syntymiselle. Tavoitteiden saavuttamisessa ja järjestelyissä näemme luontomatkailun perusedellytyksistä vastaavien tahojen lisäksi mielellämme mukana muita paikallisia toimijoita, kuntia, matkailuorganisaatioita, yhdistyksiä ja yrityksiä.
Autamme löytämään erilaisiin retkiin ja tilaisuuksiin oppaita, joiden avulla voi tutustua turvallisesti ja elämyksellisesti luontoon. Yhdistyksemme kautta saa yhteyksiä erityisesti Merenkurkun alueella ja saaristossa toimiviin erä-, luonto-, melonta-, lintu-, kalastus- ym. oppaisiin sekä luontomatkailupalveluja tarjoaviin yrityksiin. Jäsenistömme ammattitaitojen ylläpitämiseksi ja edelleenkouluttamiseksi yhdistyksemme järjestää myös yrityksille ja yhteisöille tilauksesta erilaisia luontoelämystilaisuuksia. Kaikkina vuodenaikoina järjestetään luonto-, seikkailu-, opastus-, koulutus- ja yhteistoimintaohjelmia monipuolisine elämysmahdollisuuksineen sekä tarjoiluineen Merenkurkun ja Pohjanmaan upeassa luonnossa sekä maalla että vesillä.
Puheenjohtaja, Reijo Salmela Legal notice Merenkurkun Erä- ja luonto-oppaat ry:n www-sivut sisältävät tekijänoikeudella suojattua aineistoa, jonka tekijänoikeus kuuluu Merenkurkun Erä- ja luonto-oppaat ry:lle tai kolmansille osapuolille. Piirrosten ja valokuvien tekijänoikeudet kuuluvat tekijälle/valokuvaajalle. Käyttäjällä on oikeus lukea, tulostaa ja välittää aineistoa eteenpäin. Aineistoa ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. Lainattaessa on lähde aina mainittava. Piirrosten ja valokuvien lainoissa on saatava tekijän/valokuvaajan lupa. Tiedustelut voi osoittaa yhdistyksen Web-vastaavalle. |
Sisältö
Oletko kiinnostunut jäsenyydestä? Pyydä jäsenhakemus -lomake.
|
|
|
Päivitetty: 7.1.2012
|